HEDELMÄLLISYYDEN TUKEMINEN

Matka vanhemmuuteen on monen parin unelma, mutta joillekin tie onnistuneeseen hedelmöittymiseen voi olla hankala ja pitkä. Hedelmällisyyden tukeminen ja lapsettomuushoidot ovat melko uusi asia länsimaisessa lääketieteessä. Kiinalaisessa lääketieteessä hedelmällisyyttä on tuettu satoja ja jopa tuhansia vuosia.
Klinikalla on saatavilla akupunktiohoitoja mutta myös etänä ja klinikalla toteutettavaa ravintoterapiaa hedelmällisyyden tukemiseksi.
AKUPUNKTIO JA IVF

Akupunktio voi toimia lapsettomuushoitojen tukena. Moni on saanut apua suunniteltujen hoitojen rinnalla toimivasta kiinalaisen lääketieteen hoidosta. Akupunktio kannattaa aloittaa jo useampi kuukausi ennen suunniteltuja hoitoja.
RASKAUSAJAN TUKIOHJELMA

Klinikalla tuemme raskautesi luonnollista ja vaivatonta etenemistä. Saat apua raskauden alkumetreillä ennaltaehkäisemään keskenmenonriskiä, hoitoa pahoinvointiin ja mielialojen muutoksiin, mahdollisiin kipuihin ja väsymykseen. Loppumetreillä lähdemme tukemaan kehoasi kohti synnytystä ja synnytyksen käynnistämiseenkin on mahdollista vaikuttaa. Saat apua synnytyksen jälkeisiin haasteisiin.
VAIHDEVUODET: NAISEN TOINEN KEVÄT

Kiinalaisessa lääketieteessä on sanonta että vaihdevuodet ovat naisen toinen kevät. Jos puberteetti-ikä oli se ensimmäinen kevät kaikkine hormoonimyräköineen, niin keski-iän tuoma uusi muutos voi myllertää naisen elämän taas uusiksi. Se nähdään suurena mahdollisuutena uudenlaiseen elämään, mutta ikäviin vaivoihin voi saada apua.
Knikalla on saatavilla akupunktiohoitoja mutta myös etänä ja klinikalla toteutettavaa ravintoterapiaa vaihdevuosioireiden hoitoon.
RUNSAS VUOTO

Liian runsas vuoto voi heikentää naisen terveyttä. Taustalla voi olla niin sanottua Veren Kuumuutta ja pitkittyessään runsas vuoto aiheuttaa Veren Vähyyttä. Tästä voi olla paljon haittaa hedelmällisyyttä toivovalle. Klinikalla teemme sinulle tarkan diagnoosin, ja selvitämme mikä on runsaan vuoden syy ja lähdemme hoitamaan sitä.
KIVULIAAT KUUKAUTISET / PMS

Kiinalaisen lääketieteen mukaan normaalit kuukautiset ovat melko vaivattomat. Ärtyneisyys, itkuisuus, kivulias vuoto, rintojen arkuus, niihin voi saada apua akupunktiosta. Lue myös endometrioosi -artikkeli.
ENDOMETRIOOSI

Endometrioosi voi olla elämää invalidisoiva sairaus. Harva kuitenkaan tietää, että akupunktikosta voi olla merkittävää apua oireiden hallinnassa ja syiden hoitamisessa. Hoitojaksot ovat usein pitkiä, 1 vuosi on tyypillinen hoitojakso, jonka aikana voi olettaa tapahtuvan merkittäviä muutoksia.
EPÄSÄÄNNÖLLINEN VUOTO JA PCOS

Epäsäännölliset kuukautiset sekä munasarjojen monirakkulaoireyhtymä voivat molemmat aiheuttaa hedelmättömyyttä. Apua voit saada klinikalta. Akupunktio säätelee hormooneja ja kehosi tasapainottuu. Mahdollisesti ruokavaliohoito akupunktion rinnalla.
Lue PCOS ja Epäsäännöllinen vuoto.
Kysymyksiä ja vastauksia
Mihin akupunktio voi auttaa?
KEHON MONENLAISET KIVUT:
- mm. lihasjännitykset- ja kireydet, niskahartiaseudun jumit, alaselkäkipu, selkäkipu, iskias, kuukautiskivut, endometrioosi, fibromyalgia, tenniskyynärpää, nivelkivut, nivelrikko, lihasreuma, reumaattiset kivut
NAISTEN VAIVAT
- kuukautishäiriöt, endometrioosi, vaihdevuosioireet, raskauspahoinvointi, raskausajan vaiheet, lapsettomuus, lapsettomuushoitojen tuki
RUOANSULATUSVAIVAT
- ummetus, ripuli, närästys, turvotus, suolen toiminnanhäiriöt
YLEINEN HYVINVOINTI
- väsymys, jaksaminen, stressi, unettomuus
ALLERGIAOIREET, ASTMA
FLUNSSAKIERTEET, PITKITTYNYT YSKÄ
ERILAISET RIIPPUVUUDET
MIELEN HYVINVOINTI
- ahdistus, masennus, levottomuus, keskittymiskyvyttömyys, pakkomielteet
LAIHDUTUKSEN TUKENA
MONIEN SAIRAUKSIEN TUKIHOITOMUOTONA
Kuinka usein akupunktiota tarvitaan?
Yleensä hoidossa käydään viikon välein. Joskus voi olla parempi aloittaa 2-3 x viikossa hoidoilla. Tämä on yksilöllistä, ja saat siitä arvion ensikäynnillä.
Kun oireet ovat hallinnassa akupunktiota voidaan ja kannattaa jatkaa ylläpitohoitona noin 1 - 4 kuukauden välein, jotta keho pysyy tasapainossa ja ilmeneviin oireisiin päästään puuttumaan nopeasti.
Kuinka nopeasti akupunktio vaikuttaa?
3 - 6 hoitokertaa
Kroonisissa vaivoissa10 - 25 hoitokertaa. Hyvin haastavissa tilanteissa voidaan tarvita tiivistä vuoden kestävää hoitojaksoa.
Sattuuko akupunktio?
Pieni nipsaisu tuntuu, kun neula menee ihon läpi. Sen jälkeen tuntemukset voivat olla kihelmöintiä, puutumisen tai paineen tunnetta tms. Akupunktioneulan ei kuulu sattua sitten kun se on paikoillaan. Jos näin käy, hoitaja korjaa neulaa niin, että se ei enää satu.
Onko akupunktio vaarallista?
Akupunktio on turvallista, kun tekijänä on pitkän akupunktiokoulutuksen saanut henkilö. Hoitajaksi kannattaa valita akupunktiohoitaja, joka on käynyt ainakin kolmen vuoden koulutuksen akupunktioon ja kiinalaiseen lääketieteeseen, jolloin tietotaito on laajaa, ja hoitajalta löytyy taitoa hoitaa akupunktiolla monitahoisia terveydellisiä ongelmia. Tarpeeksi kouluttautuneen akupunktiohoitajan käsissä hoito on turvallista.
Voiko akupunktion jälkeen harrastaa liikuntaa?
Akupunktion jälkeen samana päivänä ei kannata harrastaa liikuntaa. Muutenkin elimistön rasittamista ei suositella, ei myöskään äärilämpötiloja, joten saunominen ja kylmät suihkut kannattaa jättää toiseen päivään.
On hyvä antaa kehon ottaa vastaan neulojen vaikutusta, joka vahvistuu hoidosta 12-24 tunnin kuluessa.
Voiko akupunktiosta saada sivuvaikutuksia?
Tyypillisin sivuvaikutus hoidosta on väsymys. Voit tuntea itsesi normaalia väsyneemmäksi päivän tai parin ajan hoidosta. Kaikille ei näin käy. Joku toinen taas saattaa tuntea olonsa energisoituneeksi. Monet myös nukkuvat seuraavan yön poikkeuksellisen hyvin. Joskus kun hoidetaan kipua, tuo kipu saattaa provosoitua 1-2 päiväksi, mutta laantuu sitten. Useimmiten näin ei kuitenkaan käy.
Joskus neulasta voi tulla mustelma, kun se on osunut hiusverisuoneen.
Minkälainen olo akupunktion jälkeen tulee?
Monet kokevat olonsa rentoutuneeksi tai väsyneeksi. Joskus olo voi olla energisoitunut tai muuten vain hyvä olo. Joskus jokin pinnan alla ollut tunne voi lähteä purkautumaan jo hoidon aikana, joten huojentunut olo, itkeminen tai nauraminenkaan eivät ole tuntemattomia näkyjä akupunktioklinikalla.
Akupunktion aikana monet kuvailevat, että kehossa tuntuu puutumista, pistelyä, kihelmöintiä tai lehahduksia.